Uudet liikenneteknologiat tulevat olemassa olevaan rakennettuun ympäristöön – uhka vai mahdollisuus?

LIIVATE-hankkeen yhtenä osatehtävänä on pohtia sitä, miten yhdyskuntarakenne vaikuttaa uusien liikenneteknologioiden ja -palveluiden edellytyksiin. Yhdyskuntarakenne koostuu erilaisista alueista, paikoista, yhteyksistä ja etäisyyksistä, jotka luovat reunaehtoja liikkumismahdollisuuksille. Uusi liikkumisratkaisu saattaa edellyttää esimerkiksi riittävää väestöpohjaa, uuden infrastruktuurin rakentamista tai katutilan uudelleen jakamista. Nämä ovat usein melko käytännönläheisiä reunaehtoja, joihin voidaan vaikuttaa suunnittelulla. Toinen kysymys on kuitenkin se toteuttavatko uusia liikenneteknologioita mahdollistavat suunnitelmat muita kaupungin tavoitteita.

Yhdyskuntarakenteen ensimmäinen reunaehto uusille liikenteen teknologioille tulisikin olla niiden suhde kaupunkien yhdyskuntarakenteen kehittämisen tavoitteisiin ja pitkän tähtäimen visioihin (Vitale Brovarone ym. 2021). Näissä kaupungit sovittavat yhteen eri näkökulmia, kuten asukkaiden hyvinvointi ja arjen sujuvuus, elinkeinoelämän edellytykset, julkinen talous sekä luontoympäristön säilyminen. Samalla valtakunnalliset ja globaalit ilmastotavoitteisiin liittyvät sitoumukset edellyttävät yhdyskuntarakenteen kehittämistä suuntaan, jossa kestävät ratkaisut ovat mahdollisia. Tulevaisuuden kaupunki on kestävä ja sen yhdyskuntarakenne tukee ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden toteuttamista. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi liikenteen automatisoituminen ja palveluistuminen voivat olla osa ratkaisua tai osa ongelmaa riippuen siitä, miten ne toteutetaan. Kehitetäänkö liikennettä vastaamaan kestävän kaupungin vaatimuksiin vai annetaanko uusien teknologioiden määritellä kaupunkikehitystä? Harrison ym. (2022) tunnistavat, että kaupunkien tärkeinä pitämät asiat perustuvat eri lähtökohtiin kuin teknologiayritysten liiketoimintamallit.  Heidän tutkimuksessaan kaupungeissa huomio keskittyy liikkumisen mahdollistamiseen eri kulkutavoilla, kaupunkitilan käyttöön erilaisissa paikoissa sekä sosiaalisiin vaikutuksiin.

Esimerkiksi Gonzales-Gonzales ym. (2020) tarkastelevat artikkelissaan automaattiliikennettä välineenä saavuttaa kestävän liikenteen tavoitteita. Liikenteen automatisaation näkökulmasta tärkeimmiksi tulevaisuuden kaupunkia koskeviksi havainnoiksi Gonzales-Gonzales kumppaneineen nostavat seuraavat näkökulmat: 1. Jaetun liikenteen strategia on olennainen osa  automaattisen liikenteen kehittämistä. 2. Kaupungissa liikenteen rajoittaminen on välttämätöntä, jotta automaattiajoneuvot eivät tuki kaupunkia. 3. Aiemmin pysäköintiin varattu tila on syytä vapauttaa julkiseksi tilaksi ja muuhun käyttöön, joka erityisesti tukee kestävän kaupungin tavoitteita.

Liikkuminen ja yhdyskuntarakenne ovat sidoksissa toisiinsa. Yhdyskuntarakenteessa ​lyhyet etäisyydet suosivat jalankulkua​ ja pyöräilyä, pitkät etäisyydet autoa​ ja suuret väestötiheydet joukkoliikennettä​. Mouratidis ym. (2021) tunnistavat kolme tapaa, joilla uusien liikenneteknologioiden vaikutukset voivat kohdistua rakennettuun ympäristöön. 1. Uusi teknologia tulee osaksi olemassa olevaa rakennettua ympäristöä luoden siihen uutta liikennejärjestelmää. 2. Rakennettua ympäristöä muokataan mahdollistamaan uusi liikennejärjestelmä. 3. Ihmisten ja yritysten toimintatavat muuttuvat vaikuttaen sijaintivalintoihin ja pidemmällä aikavälillä maankäytön kehittymiseen. Ensimmäinen ja toinen vaikutus kohdistuvat suoraan kaupunkitilaan ja katutilaan. Kolmas vaikutus tapahtuu osin ihmisten valintojen kautta, mutta se riippuu myös siitä, miten maankäyttöä ohjataan ja uusia teknologioita säännellään.

Mouratidisin ja kumppaneiden ensimmäisessä vaikutustavassa uusi liikenneteknologia sopeutuu rakennetun ympäristön reunaehtoihin. Oheisessa kuvassa näitä reunaehtoja on hahmoteltu yhdyskuntarakenteen eri kaupunkikudosalueiden (urban fabrics) avulla (Helminen ym. 2020).  Alueet tarjoavat erilaisia rajoitteita ja potentiaaleja uusille liikkumisteknologioille. Jalankulkukaupungissa eli keskustoissa rajoitteet liittyvät nopeuksiin ja tilan niukkuuteen, joukkoliikennekaupungin alueilla etäisyyksiin ja tieverkon kapasiteettiin, autokaupungin alueilla autoriippuvuuteen sekä puuttuvaan joukkoliikenteeseen. Nämä rajoitteet hankaloittavat tai estävät eri tavoin erilaisten uusien liikenneteknologioiden käyttöönottoa, jolloin teknologioiden yhteensovittamisessa rakennettuun ympäristöön muodostuu suunnitteluongelmia (Grindsted ym. 2022). Ongelmien ratkaisemisessa on tärkeää tunnistaa olemassa olevien kaupunkikudosten vahvuudet ja heikkoudet sekä pitää kiinni kestävyystavoitteista. Samalla kukin kaupunkikudos voi hyötyä eri tavoin uusista liikenneteknologioista, jolloin niistä voi muodostua osaratkaisuja alueiden suunnitteluun. Esimerkiksi liikkuminen palveluna tyyppiset ratkaisut voivat vahvistaa joukkoliikennekaupunkia ja sen multimodaalista liikennejärjestelmää.

Vaikka automaatioon ja palveluistumiseen liittyvät liikenneteknologiat ovat kehittymässä nopeasti, oletukset niiden toteutumistavoista, nopeudesta ja siten myös vaikutuksista perustuvat pääosin visioihin, skenaarioihin ja kuviteltuihin tulevaisuuspolkuihin (Olin ja Mladenović 2022). Lopulta uudet innovaatiot saattavat vain vahvistaa autoon perustuvan yhdyskuntarakenteen liikenneongelmia kuten on käynyt Uberin kaltaisten kyytipalveluiden kohdalla Yhdysvalloissa (Erhardt ym. 2019; Ward ym. 2021).